Lastensuojelu

Positiivinen psykologia lastensuojelussa (Essee osa I, Anne-Marie Jokinen)

1. Johdanto

 

Tässä esseessä hahmotellaan, millä tavalla lasten ja perheenjäsenten vahvuuksia voitaisiin hyödyntää lastensuojeluprosessien lyhentämiseksi erityisesti sijaishuollossa. Lyhyempien sijoitusten etuna on yleensä kustannusten aleneminen, mutta samalla edistetään asiakasperheen tavoitetta lapsen palautumisesta kotiin nopeammalla aikataululla. Prosessien lyhentäminen on muodostunut entistä tärkeämmäksi tavoitteeksi (Jokinen 2018). Kiireellisesti sijoitettujen lasten määrä (4 081) kasvoi 15 % vuonna 2017. Samaan aikaan kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna 17 956 lasta ja nuorta, mikä on 3 % enemmän kuin edellisenä vuonna (THL 25.5.2018). Myös sijaishuoltopaikan houkuttelevuutta niin kuntamaksajan kuin asiakkaan kannalta voi lisätä tieto siitä, että järjestelmällisellä hyvinvoinnin tavoittelulla laitoksen hoitoprosessit ovat rakentuneet entistä tiiviimmiksi.

 

Vahvuuksien näkyväksi tekemisestä on niiden toiminnallisen ja psyykkisen arvon lisäksi se hyöty, että se voi vähentää lasten ja vanhempien kokemaa häpeää, jota lastensuojeluprosessin käynnistyminen joskus aiheuttaa. Tämä on jo osa korjautumista itsessään ja askel kotia kohti. Kunnioitus, kuuleminen ja osallisuus ovat tärkeä osa koko prosessia muutenkin, mutta yhdistettynä vahvuuksien löytymiseen ne luovat aivan erityisen tunnelman koko sijoitusta ajatellen. Kun ollaan päästy kunnioittavaan tunnelmaan, voidaan tarkastella myös ongelmia, joihin liittyvien ratkaisujen etsiminen on väistämättä osa sijoitusprosessia.

 

2. Vahvuuksien löytäminen

Asettuminen uuteen lastensuojeluyksikköön tarjoaa aina uuden myönteisen alun mahdollisuuden. Lapsen ja perheen kyky tarttua muutoksen mahdollisuuteen vaihtelee huomattavasti, ja siihen vaikuttaa yksilöllisten ja perhekohtaisten syiden lisäksi sijoitushistorian vaihe. Perheen kova vastustus voi tuhota hoidolliset mahdollisuudet usein koko sijoituksen ajaksi, mikäli yhteisiä tavoitteita ei pääse muodostumaan. Vastustamisen sijaan olisi erittäin tärkeää, että kaikki perheenjäsenet voisivat ryhtyä tarkastelemaan omia ja toistensa vahvuuksia. Myös työntekijöiden olennainen tehtävä on saada perheen erilaisista voimavaroista käsitys, jotta tietoa voidaan käyttää sekä korjaustoimenpiteiden suunnittelussa että tavoitteiden asettamisen taustatietona. Vahvuudet voivat toimia keskeisinä keinoina tilanteen korjaamisessa, joten niiden havaitseminen ja järjestelmällinen tunnistaminen on olennaista hoitoprosessin onnistumisen kannalta. Prosessi alkaa näin ollen monitasoisella vahvuuksien jäsentämisellä ja tarkastelulla.

 

Miten vahvuudet ja voimavarat sitten löytyvät lastensuojeluympäristössä? Tietoja kerätään kaikista mahdollisista lähteistä. Asiakkaat voivat saapua lastensuojeluun ongelma edellä, mutta usein jo sosiaalityöntekijän tai lasten- ja nuorisopsykiatrian asiakirjoista voidaan koota alustavia tietoja lapsen tai koko perheen yleisistä ja ihmissuhteisiin liittyvistä vahvuuksista. On tärkeää jäljittää, mitä vahvuuksia lapsella on ja onko hän päässyt niitä käyttämään aiemman arvioinnin mukaan. Tähän tarkoitukseen asiakirjat sopivat hyvin. Kaikki asiakkuuden alussa tapahtuvat kohtaamiset ovat merkityksellisiä vahvuuksien havainnoinnin kannalta. Vahvuus voi nousta esiin käytöksessä ja sanattomassa viestinnässä. Havainnoinnilla onkin tärkeä rooli, jotta esimerkiksi negatiivisen kehon kielen joukosta löydetään myös merkit lapsen pyrkimyksestä myönteiseen viestintään ja jotta tilannekohtaisesta käytöksestä huomataan onnistumisen hetket.

 

Käytyjen keskustelujen sisällöistä saadaan lisää tietoa mahdollisista vahvuuksista ja siitä, mitä asiakkaat itse vahvuuksistaan ajattelevat. Esimerkiksi vanhemmat voivat kertoa omista ja lapsen vahvuuksista, kun perheen historiaa tutkitaan yhdessä. Havainnointi ja haastattelut ovat silti vain osa vahvuuksien tarkastelua. Tärkeää lisätietoa kerätään koko tutustumisvaiheen ajan ja pitkin hoitoa. Keskeinen tiedonkeruutapa on yhdessä tekeminen, joka voi tuottaa tietoa toiminnallisista taidoista sekä vuorovaikutukseen liittyvästä osaamisesta. Yhteisöllisessä toiminnassa myös ryhmätaidot tai niiden puute tulevat nopeasti näkyviksi. Jos lastensuojeluyksikössä on useamman ammattiryhmän toimijoita, voivat kaikki tutkia vahvuuksia oman koulutuksensa näkökulmasta.

 

Vahvuuksia voidaan tarkastella monin tavoin. Varsinainen psykologiasta noussut vahvuusajattelu tarkoittaa kuitenkin tieteellisesti strukturoituja määritelmiä siitä, mitä ovat ihmisen potentiaaliset psykologiset vahvuudet tai myönteiset ominaisuudet. Seligmanin ja Csíkszentmihályin vahvuusluettelo voidaan jakaa tieteellisesti havaittuihin psykologisiin vahvuuksiin sekä eettisiin tai moraalisiin vahvuuksiin, joilla on selkeämpi asema filosofisessa, uskonnollisessa tai yhteiskunnallisessa keskustelussa (Fernández-Ballesteros 2006). Näiden piirissä olevat konstruktiot voidaan luokitella edelleen Seligmanin ja Csíkszentmihályin mukaan subjektiiviseen tasoon, yksilötasoon ja ryhmätasoon: sisäisiin ja ulkoisesti havaittuihin myönteisiin muuttujiin sekä laajemmin kansalaisuuteen liittyviin ominaisuuksiin. Yleisesti on lukuisia psykologisia ominaisuuksia, jotka vahvuustarkastelussa kannattaa ottaa huomioon, koska niiden myönteisestä roolista ihmisen kehityksessä tai toiminnassa on saatu näyttöä. Ominaisuudet voidaan luokitella viiteen kategoriaan: tunteellinen, motivationaalinen, älyllinen, sosiaalinen vuorovaikutus ja sosiaalinen rakenne. (Fernández-Ballesteros 2006.)

 

Lastensuojelupsykologi voi osaltaan olla tarkastelemassa vahvuuksia paitsi yleisestä myös abstraktimmasta, luonteenvahvuuksien löytymisen näkökulmasta hyödyntäen esim. Petersonin ja Seligmanin Values In Action (VIA) -luokittelua (Uusitalo-Malmivaara 2014). Järjestelmässä on kuusi hyvettä ja 24 niihin lukeutuvaa luonteenvahvuutta, jotka on määritelty seuraavasti:

 

Hyve                                   Luonteenvahvuus

Viisaus: tiedon hankkimiseen ja käyttöön liittyvät kognitiiviset vahvuudet

Luovuus

Uteliaisuus

Arviointikyky

Oppimisen ilo

Näkökulmanottokyky

 

Rohkeus: emotionaaliset vahvuudet, joita tarvitaan päämäärien saavuttamiseen sisäistä tai ulkoista vastarintaa kohdattaessa

Urheus

Sinnikkyys

Rehellisyys

Innokkuus

 

Inhimillisyys: sosiaaliset kyvyt, joita tarvitaan toisista huolehtimiseen ja ystävystymiseen

Rakkaus

Ystävällisyys

Sosiaalinen älykkyys

 

Oikeudenmukaisuus: taidot, joita tarvitaan yhteisössä elämisessä

Ryhmätyötaidot

Reiluus

Johtajuus

 

Kohtuullisuus: kyky vastustaa liioittelua ja ylenpalttisuutta

Anteeksiantavuus

Vaatimattomuus

Harkitsevaisuus

Itsesäätely

 

Henkisyys: kyky antaa ilmiöille laajempaa merkitystä

Kauneuden ja erinomaisuuden arvostus

Kiitollisuus

Toiveikkuus

Huumorintaju

Hengellisyys

 

Muodollisten kyselyjen lisäksi työskentelyssä voidaan hyödyntää monenlaisia kortteja ja keskustelua, jotta lapsi pääsee itse arvioimaan kykyään myönteiseen toimintaan. Kokonaisuudessaan lastensuojelun piirissä jäljitetään vahvuuksia kuitenkin kaikkien toimijoiden osalta matalalla kynnyksellä monenlaisia voimavaroja etsien. Tämä johtuu siitä, että kaikki osaaminen ei näy yli tilanteiden, ja että kasvavilla sekä usein traumahistorian kuormittamilla lapsilla ei välttämättä ole pysyvää piirteiden jatkumoa. Aluksi hyvät ominaisuudet voivat näkyä vain välähdyksinä ja mahdollisina tulevina piirteinä.

 

Lastensuojelulapsia yhdistävät usein myös vahvuudet, joita heillä on jo käytössään. Monet lastensuojelulapset ovat eteviä kriisitilanteissa, joissa toisen ihmisen henki tai terveys on uhattuna. Yli 10-vuotiaat ovat neuvokkaita ja hakevat käytännön sekä muiden ihmisten apua kaukaakin. He soittavat ambulanssin ja tekevät tilanteessa voitavansa. Monilla on halu auttaa muita, mikä voidaan nähdä spontaanina pyrkimyksenä elämänlaadun parantamiseen. Martela (2014) on tutkinut hyväntekemistä hyvinvoinnin osatekijänä ja perustavanlaatuisena tarpeena ihmisessä, ja ilmiön merkityksellisyys tulee usein esiin lastensuojeluprosessin aikana.

 

Perinteisistä Pesäpuun toimittamista vahvuuskorteista jokainen voisi valita kortin ”olen mielenkiintoinen”, mutta korteilla työskenneltäessä lapset löytävät valikoimasta yleensä täsmällisemmin itseään kuvaavia ominaisuuksia. VIA-ominaisuuksista monia erityisesti nuoruusikäisiä lastensuojelulapsia koskettavat huumori ja rakkaus, joka voi kohdistua perheestä alkaen moniin tärkeisiin ihmisiin ja erityisesti kavereihin. Moni lastensuojelunuori pitää tärkeänä myös reilua ja tasapuolista kohtelua.

 

Useilla nuorilla ilmeneviä vahvuuksia voi hyödyntää, mutta muutoksen ytimessä ovat yksilölliset erityisvahvuudet. Vaikka kaikkia luonteenvahvuuksia voi harjoitella, jokaisella oletetaan olevan ydinvahvuuksia, jotka tuntuvat luontevalta osalta omaa persoonallisuutta (Uusitalo-Malmivaara 2014). Juuri näiden löytäminen ja käyttö voi vahvistaa hyvinvointia ja lisätä onnellisuutta, joka voi helpottaa käyttäytymistä ja sen myötä kotiin pääsyä.

 

Ydinvahvuuksien löytyminen alkaa selvittämällä yhdessä, mikä on sellainen osa lapsen minuutta, jota voi hyödyntää hoitoprosessissa ja johon lapsi voi tukeutua myöhemmin elämässään. Kun vahvuudet löytyvät, lapsi voi hyödyntää niitä kotiinpaluun mahdollistamisessa ja erilaisissa tilanteissa läpi elämän.

 

On myös vahvuuksia, joita sijoitetuilta lapsilta usein puuttuu. Perinteisten vahvuuskorttien ”osaan suojella itseäni” -taito on tyypillinen kyky, jota ei ole sisäistetty tai joka voi tarkoittaa lapsille pelkästään mahdollisuutta puolustautua fyysisesti uhkatilanteessa. VIA-luonteenvahvuuksien listan näkökulmasta tarkasteltuna on suuri joukko sijoitettuja lapsia, joilla tiettyjen ominaisuuksien hallinta ontuu. Itsehillintä- tai itsesäätely voi olla heikosti kehittynyt lapsen ikään nähden, ja ongelmaa voi korostaa arviointikyvyn kehittymättömyys. Vaikeudet ovat voineet haurastuttaa lapsen luontaista uteliaisuutta ainakin omia mahdollisuuksia tai muutosta kohtaan, ja oppimisen ilo voi olla kateissa mahdollisten oppimisvaikeuksien vuoksi. Lapsi ei ole välttämättä oppinut hallitsemaan ystävällisen käytöksen periaatteita, kun rakkaus itseä kohtaan saattaa puuttua. Rohkeus on saatettu ymmärtää väärin, tai ainakin vaikeuksien kohtaamiseen ja ongelmien ratkaisemiseen tarvittava rohkeus voi puuttua. Silloin on joskus vaikeaa olla rehellinen. Kukaan ei ole välttämättä kannustanut sisukkuuden tai sinnikkyyden harjoittelussa. Varsinaista myönteistä vaatimattomuutta ei välttämättä ole, tai se voi ilmetä negatiivisena itsensä väheksymisenä. Lapsen elämässä ei välttämättä ole paljon sellaista, mistä olisi voinut olla kiitollinen, eikä sellaista toiveikasta aikuista, joko olisi voinut istuttaa lapseen toiveikkuuden taitoja.

 

Perheellä voi puolestaan olla rakkautta, mutta varsinkin vanhemmuuteen liittyvä rohkeus ja siitä seuraava kyky rajata lasta saattaa puuttua, jos rajoja on ollut kasvatuksellisesti niukasti tai tilanne on vaikeutunut asteittain tai kriisiytynyt vakavasti. Myös vanhemmuuden voimavarat ovat voineet kutistua vastoinkäymisten puristuksessa.

 

Kyky huolehtia muista tai ainakin ajatus siitä löytyy monilta lapsilta, mutta oman elämän järjestämisessä on katse käännettävä itseen ja omasta turvallisuudesta huolta pitämiseen. Lapsi voi pelastaa toisen hengen, mutta omakin olisi pelastettava, ja tämä idea joskus puuttuu riskikäyttäytymisen keskellä. Itsensä suojelemisen kysymykseen on tartuttava hoidon aikana. Lapset eivät useinkaan ole tietoisia omista vahvuuksistaan, puutteistaan kylläkin. Myös piilevät vahvuudet on selvitettävä hoitojakson aikana ja niitä on rakennettava yhdessä lisää, jotta lapsi pääsisi hyödyntämään niitä ja selviäisi kehitystehtävistään kulkiessaan kohti aikuisuutta. Monen lapsen vahvuuksissa on paljon työstettävää.

 

Vahvuuksien käyttöönotto

Lapsi on aina hoidossa ja lastensuojelussa tarkoin määritellyistä yksilöllisistä syistä. Luonteenvahvuuksien käyttöönotto ja harjoittaminen voivat tulla avuksi moniin lapsen kokemiin ongelmiin, joiden korjaaminen on lastensuojeluprosessin tavoitteena. Samalla se voi edistää lapsen mahdollisuuksia palata kotiin. Yksittäisten vahvistettavien ja opeteltavien luonteenvahvuuksien kirjo on laaja ja vaatii tarkkaa suunnittelua ja toteutusta, mutta nopeutettua kotiinpaluuprosessia tavoiteltaessa voidaan keskittyä vahvuuksiin, jotka hyödyttänevät suurta joukkoa lastensuojelulapsia. Mitä ovat ne keskeiset luonteenvahvuudet, jotka tehostavat kotiinpaluuprosessia, ja miten ne saadaan käyttöön?

 

Ennen luonteenvahvuuksien määrittelemistä on syytä pohtia olosuhteita, joissa vahvuuksien valmentaminen tulee mahdolliseksi. Vahvuuksia joudutaan joskus opiskelemaan lapsen tai jopa koko perheen vastustuksen vuoksi vain työntekijän motivaation varassa. Heikosta ennusteesta huolimatta työntekijän kannattaa asettaa odotuksensa korkealle ja säätää ne silti tilanteeseen sopiviksi. Leskisenojan (2016) kouluympäristöön liittyvässä tutkimusasetelmassa hyödynnettiin Benardin (1995) huomiota, jonka mukaan korkeat odotukset auttavat kehittämään resilienssiä, kykyä elää kukoistavaa elämää vaikeuksista huolimatta. On syytä olettaa, että sama lähtökohta toimii lastensuojelussakin. Hoidon edetessä pyritään hyödyntämään vahvuuksia aktiivisesti ja jatkuvasti. Siihen pääseminen edellyttää laajamittaista, perinteisen ja positiivisen psykologian sävyttämää lastensuojelutyötä. Hoidon kokonaistarkoituksena on edistää hyvinvointia ja sitä kautta kotiinpaluun edellytyksiä.

 

Onnistunut hoito alkaa myönteisen tunnelman luomisesta ja yhteyden tavoittelusta.

Tunnelman luominen alkaa myönteisen vuorovaikutuksen rakentamisesta, jonka tarkoituksena on saada lapsi tarttumaan vastavuoroiseen toimintaan ja olemaan vastaanottavaisempi. Vuorovaikutustaitoja opetellaan arjessa tiiviisti tilanne kerrallaan. Aikuiset toimivat vahvuuksien ja vuorovaikutuksen mallina, mikä edistää omaksumista. Kun vuorovaikutustaitoja ja hoitomotivaatiota alkaa kehittyä, voidaan siirtyä erilaisten keinojen käyttöönottoon, joiden harjoittelussa lapsen oma osallisuus on keskeinen.

 

Kahteen suuntaan toimiva kuuleminen on tärkeää, jotta lapsi omaksuisi tiedot, joiden varassa hän voi kehittää omaa toimintaansa aikuisen tuella. Aikuinen rakentaa lähtökohdat lapsen perustarpeiden täyttymiselle ja kannattelee lasta myönteisyydellä. Hoidon alussa aikuinen voi tarvittaessa tehdä asioita lapsen puolesta, mutta tavoitteena on auttaa lasta selviytymään tehtävistä itse ikätasoaan vastaavalla tavalla. Lastensuojelussa keskeinen osa toimintaa on kuitenkin yhdessä tekeminen, ja se säilyy osana prosessia usein pitkäänkin. Lapsen suojamekanismien läpi ei pyritä heti liian raskailla kysymyksillä, vaan tähdätään sellaiseen lapsen monipuoliseen vahvistumiseen ja taitojen harjoitteluun, minkä turvin kipeämpiäkin totuuksia voidaan kohdata yhdessä hoidon edistyessä.

 

Eri työntekijöillä on erilaiset roolit myönteisten ilmiöiden vahvistamisessa. Työryhmissä, joissa on eri ammatteja edustavia toimijoita, voi jokainen lähestyä tilannetta omasta näkökulmastaan käsin koko hoidon ajan. Omahoitaja tai omaohjaaja on lapsen keskeisin myönteisen vuorovaikutuksen opettaja ja myönteisyyden vahvistaja. Omahoitaja tarkkailee lapsen vahvuuksia ja tunteita ja soveltaa yksin ja yhdessä työryhmän kanssa lasta vahvistavia keinoja. Omahoitaja on siis myönteisen kasvatuksen ydinhenkilö ja rinnakkainen elämäntaitojen opettaja suhteessa vanhempiin, jotka toivottavasti voivat osaltaan tukea samoja lapsen hyvinvointia edistäviä tavoitteita. Työryhmä tarkkailee lasta hieman etäämmältä kuin omahoitaja löytääkseen voimavaroja ja kehityskohtia, joita on tärkeää seuraavaksi harjoitella. Työryhmällä on tärkeä rooli myös pohtia, millä tavoin lapsen myönteinen käytös voi vahvistua ryhmässä.

 

Lasten- tai nuorisopsykiatri etsii lapsen kasvun, kehityksen, käytöksen ja toimintakyvyn myönteisiä puolia vastapainoksi lapsen perusongelmille. Hän tukee myönteistä tapaa ymmärtää lapsen tilaa ja historiaa ja hahmottaa yhdessä työryhmän kanssa, mikä voisi vahvistaa lasta. Psykiatri voi miettiä myös posttraumaattisen kasvun mahdollisuuksia. Perhe- tai ryhmäterapeutti keskittyy erityisesti perheen voimavarojen hyödyntämiseen ja perheen kasvun ja vanhemmuuden vahvistamiseen.

 

Psykologi voi toteuttaa arviointia positiivisen psykologian näkökulmasta keräten tietoa esimerkiksi vanhempien ja lapsen vahvuuksista sekä myönteisistä tunteista. Positiivisen psykologian näkökulmasta kirjoitettu yhteenveto esittelee vahvuuksia omana osionaan. Psykologi voi toteuttaa lapsen kanssa positiivisen psykologian yhteistyöjakson, jossa mietitään selviytymistä vahvistavia keinoja yhdessä. Positiivisen psykologian painottaminen ei tarkoita, että vaikeudet jätetään huomioimatta. Sekä vahvuuksia että vaikeuksia selvitetään sensitiivisesti asiakkaan vastaanottokyky ja työskentelytapa huomioiden. Vahvuuksista keskustelemista hyödynnetään kuitenkin kaikissa prosessin vaiheissa. Psykologi voi suunnitella positiivisen psykologian menetelmien käyttöä yhdessä työryhmän kanssa.

 

Neuropsykologi jäljittää erityisesti kognitiivisia vahvuuksia, mutta miettii kokonaisvaltaisesti lasten toimintakyvyn ja pärjäämisen edellytysten vahvistumista. Toimintaterapeutin työskentely etenee lapsen kanssa myönteisen vuorovaikutuksen hahmottamisen ja vahvistamisen kautta. Työskentelyssä tarkkaillaan ja rakennetaan kulloinkin tärkeitä vahvuuksia. Työskentely voi olla myös puhdasta positiivista psykologiaa kuten esimerkiksi Theraplay-menetelmää sovellettaessa.

 

Kun sopiva hoidon tunnelma on syntynyt ja lapsen innostus ja motivaatio on riittävä, voidaan järjestelmällisemmin tarttua näkyvien vahvuuksien vahvistamiseen, piilossa olevien vahvuuksien käyttöönottoon sekä tarvittaessa aivan uusien vahvuuksien harjoitteluun. Luonteenvahvuuksien listalta on valittavissa monia osaamisalueita, jotka voivat olla hyödyllisiä kotiinpaluuta edistävän elämänhallinnan syntymisessä. Lapsi tarvitsee kykyä ja uskallusta haaveilla, ja sen pohjana voidaan vahvistaa toiveikkuuden piirrettä. Hoidon alussa haaveet usein loistavat poissaolollaan. Elämä on voinut sisältää niin monia pettymyksiä, että ymmärrys muita ja itseä kohtaan on voinut kapeutua.

 

Lapsi tarvitsee myötätuntoa itseään ja muita kohtaan, ja taitoa kannattaakin harjoitella itsestä aloittaen. Rohkeuden kehittäminen voi auttaa kohtaamaan ongelmia, tutkimaan omia tunteita ja kurkistamaan omien puolustusmekanismien taakse sekä näiden kautta etsimään ratkaisuja keskeneräisiin asioihin ja tunteiden hallintaan. Rohkeus antaa mahdollisuuden myös rehellisyyteen. Kun ongelmat ovat löytyneet, on niihin mahdollista tarttua sinnikkäästi ja sisukkaasti. Innokkuutta lapsi tarvitsee erityisesti oman elämänsä kehittämiseen. On innostuttava oman elämänlaadun paranemisesta ja omista onnistumisista.

 

Sosiaalisen älykkyyden kehittymisen tarve nousee usein lapsilta itseltään, jotta he voisivat rakentaa ja ylläpitää hyviä kaverisuhteita. Sosiaalisten taitojen kehittyminen usein siivittääkin hoitoprosessia, mutta keskeisessä asemassa ovat myös konkreettiset ja toiminnalliset ryhmätyötaidot, jotka muodostavat yhteisöllisen hoidon ytimen. Jos lapsi on oppinut selviämään kaikesta itse, ei hän välttämättä osaa tukeutua muihin, paitsi ehkä kavereihin, joista osa saattaa olla epäluotettavia. Yhteistyöhön heittäytyminen ja luottamuksen harjoittelu suhteessa uusiin aikuisiin voi vaatia lapselta suurta rohkeutta. Yhteistyö on myös keskeinen paikka hyvin tarpeellisten itsesäätelytaitojen harjoitteluun.

 

Ystävällisesti toimiminen voi olla tärkeää myönteisten tunteiden tavoittelussa, mikä voi toimia vastavoimana, jos lapsen ongelmana on väkivallan käyttö (Jokinen 2017). Rakkaudellista tapaa toimia on syytä hioa myös yleisistä kasvatuksellisista syistä. Jotta hoito käynnistyisi, voi lapsen olla tarpeen antaa anteeksi itselleen, vanhemmilleen tai huostaanottoon vaikuttaneille viranomaisille. Anteeksi antamisessa voidaan käyttää suullisia ja kirjallisia keinoja. Monen lapsen koulunkäynti on ollut rikkonaista, ja kouluasioiden korjaaminen on tärkeä osa lastensuojeluprosessia. Oppimisen ilon löytyminen helpottaa koulussa onnistumista. Kiitollisuuden tavoittaminen missä tahansa kohtaa prosessia voi auttaa onnellisuuden edistämisessä ja hyvinvoinnin saavuttamisessa, ja se voi auttaa kuromaan etäälle joutuneita ihmisiä yhteen. Kun olemassa olevat ja henkilökohtaista tilannetta parhaiten edistävät vahvuudet on määritelty, voidaan hoidon myöhemmissä vaiheissa keskittyä järjestelmällisemmin niiden harjoitteluun.

 

Lähteet

 

Benard, B. 1995. Fostering resilience in children. Eric Digest. http://files.eric.ed.gov/fulltext/ED386327.pdf (Luettu 12.9.2018.)

 

Fernández-Ballesteros, R. 2006. Valo ja pimeys vahvuuksien psykologiassa: esimerkkinä psykogerontologia. Teoksessa L. G. Aspinwall & U. M. Staudinger (toim.) Ihmisen vahvuuksien psykologia. Helsinki: Edita, 136–152.

 

Jokinen, A-M. 2017. Hyvä, hienosti menee: positiivisen psykologian mahdollisuudet intensiivihoidossa. Teoksessa T. Pasanen, K. Katajamäki, S. Martikainen, M. Valkonen & L. Leppänen (toim.) Turvallista liikettä rajapinnoilla. Helsingin Diakonissalaitoksen intensiivihoito. Helsinki: Helsingin Diakonissalaitos, 119–124.

 

Jokinen, A-M. 2018. Positiivinen psykologia lastensuojelussa: vahvuuksien harjoittelu lastensuojeluprosessin tehostajana. Helsingin seudun kesäyliopisto/ Lapin yliopisto. Essee.

 

Leskisenoja, E. 2016. Vuosi koulua, vuosi iloa. Perma-teoriaan pohjautuvat luokkakäytänteet kouluilon edistäjinä. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

 

Martela, F. 2014. Onnellisuuksien psykologia. Teoksessa L. Uusitalo-Malmivaara (toim.) Positiivisen psykologian voima. Jyväskylä: PS-kustannus, 30–62.

 

Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos. Lastensuojeluilmoitusten ja kiireellisten sijoitusten määrät lisääntyivät vuonna 2017. Uutinen 25.5.2018. https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/-/lastensuojeluilmoitusten-ja-kiireellisten-sijoitusten-maarat-lisaantyivat-vuonna-2017#.Wwf3-tgahHS.facebook (Luettu 11.6.2018.)

 

Uusitalo-Malmivaara, L. 2014. Hyveet ja luonteenvahvuudet. Teoksessa L. Uusitalo-Malmivaara (toim.) Positiivisen psykologian voima. Jyväskylä: PS-kustannus, 63–84.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *